Jenni Aikio Vihreä valtuutettu

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kouvolassa käynnistetään kunnallisen liikuntapoliittisen ohjelman valmistelu.

Kouvolaa kutsutaan urheilukaupungiksi ja liikkumisen edistäminen on kirjattu kaupunkistrategiaan. On aika luoda pitkän aikavälin liikuntapoliittinen suunnitelma edistämään liikkumista ja urheilua Kouvolassa.

Kouvolan liikuntapoliittisen ohjelman tulee pohjautua valtioneuvoston liikuntapoliittiseen selontekoon, jossa linjataan niin liikkumisen edistämisestä, liikuntapaikkarakentamisesta, liikunnan kansalaistoiminnasta kuin huippu-urheilusta.

Liikuntapoliittisen ohjelman valmistelussa tulee arvioida kaupungissa harjoitettavaa liikuntapolitiikkaa, Kouvolan kaupungin liikunta- ja urheiluseurojen tukimuotoja, toteuttaa lapsi- ja sukupuolivaikutusten arviointeja sekä selvittää liikuntapaikkainvestointien ja resurssien jakautuminen sukupuolten välisen tasa-arvon, eri liikuntalajien välisen yhdenvertaisuuden sekä erityisryhmien tukemisen suhteen.

Ohjelmatyöhön on kutsuttava mukaan viranhaltijoiden ja poliitikkojen lisäksi myös nuorisovaltuuston edustaja sekä eri sidosryhmiä.

Ajankohta ohjelman toteuttamiselle on osuva, sillä kansallinen liikuntafoorumi järjestetään 1–2.11.2021 Kouvolassa. Lisäksi Kymenlaakson Liikunta ry:llä on parhaillaan maakunnallinen terveysliikuntastrategia lausuntokierroksella.

Valtuustoaloite on jätetty Kouvolan kaupunginvaltuuston kokouksessa 8.2.2021.

Lue myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *