Ensi keväänä on eduskuntavaalit ja tässä (videolla) mä kerron sulle minuutissa, minkä takia sunkin kannattaisi olla jo kiinnostunut näistä vaaleista.

Tulevalla hallituskaudella ollaan nimittäin tosi isojen asioiden äärellä. Meidän pitäisi saada tehtyä perhevapaa- ja sotu-uudistukset ja ne on todella isoja kokonaisuuksia. Sen lisäksi meidän on vaan pakko saada tehtyä vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa ja tämä on aihe, jonka kanssa meillä ei ole yhtään aikaa hukattavaksi.

Jos me halutaan, että asiat muuttuu, me tarvitaan eduskuntaan uudenlaisia päättäjiä. Mun mielestä semmoisia, jotka on sekä osaavia, kunnianhimoisia että inhimillisiä.

Sen takia mä olen ehdolla.

Vaaleissa tietty on tärkeintä se, että äänestää, mutta vaalimenestys tulee kuitenkin kovalla työllä. Se työ on jo käynnissä. Jos sulle on ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus, perheiden hyvinvointi ja ympäristö tärkeitä, tule mukaan mun tiimiin.

Sä voit oikeasti vaikuttaa siihen, että sellainen ihminen, joka ajaa sulle tärkeitä asioita, pääsee eduskuntaan.

 

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *