Onko Suomi valmis jäämään historian väärälle puolelle?

Israelin suorittamat julmat sotarikokset Palestiinassa ovat saaneet jatkua länsimaiden hiljaisella hyväksynnällä kohtuuttoman pitkään. Todistusaineisto osoittaa, että Israel suorittaa palestiinalaisten kansanmurhaa.

Laittoman miehityksen, väestön pakkosiirtojen, siviilien pommittamisen ja humanitäärisen avun estämisen lisäksi Israelin asevoimat on tappanut yli tuhat Gazan avustuspisteille ruoka-apua hakemaan tullutta palestiinalaista. Gazan humanitäärinen tilanne on täysin kestämätön.

Israel pyrkii estämään kahden valtion toteutumisen näännyttämällä kokonaisen kansan nälkään. EU:lla ja Israelilla on assosiaatiosopimus, joka edellyttää kansainvälisten ihmisoikeussopimusten noudattamista.

Israel rikkoo sopimusta törkeästi, mutta Suomi ei silti kannattanut sopimuksen jäädyttämistä EU:n ulkoministerien kokouksessa.

Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja edistettävä tiukkoja pakotteita Israelia vastaan, ellemme halua olla osallisia kansanmurhaan. Meidän on vaadittava humanitäärisen avun perille pääsemistä ja kannatettava assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä.

Palestiinan tunnustaminen ei merkitse minkään hallinnon tai hallituksen tunnustamista, mutta painostaa kaikkia osapuolia edistämään rauhanprosessia. Suomi tunnusti myös esimerkiksi Kosovon vuonna 2008, mutta ei serbejä vastaan taistellutta Kosovon vapautusarmeijaa.

Ihmisoikeudet kuuluvat myös palestiinalaisille ja Suomen on uskallettava toimia niiden turvaamiseksi. Sanojen lisäksi tarvitaan tekoja.

Yli 140 valtiota on jo tunnustanut Palestiinan, Pohjoismaista Suomi ja Tanska ovat ainoat, jotka eivät ole näin tehneet.

Presidentti Stubb totesi viime vuonna, ettei Palestiinan tunnustaminen tuottaisi tällä hetkellä lisäarvoa ja että ajoituksen pitäisi olla strateginen.

Kuinka kauan vielä odotamme, kuinka monen lapsen on kuoltava, jotta Suomi saisi kaipaamaansa lisäarvoa? Oikea hetki on viimeistään nyt, kun Palestiinasta on vielä jotain jäljellä tunnustettavaksi.

Jenni Aikio
Taina Talvala
Kaupunginvaltuutetut (vihr.)

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa 27.7.2025. Kirjoitus on luettavissa Kouvolan Sanomien verkkolehdessä.

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoa evästeistä
Jenni Aikio

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan sivustoa. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.