Ville Kauniston (Kouvolan Sanomat 4.5.) ylistys hallituksen veropolitiikalle kuulostaa kuin suoraan 1980-luvun amerikkalaisesta talouspamfletista. Kyse on niin sanotusta trickle down -teoriasta, jonka mukaan rikkaiden veronalennukset valuvat aikanaan kaikkien hyväksi. Teoriassa on vain yksi ongelma: se ei toimi käytännössä. Ei Yhdysvalloissa, ei Suomessa.

Kaunisto puolustaa veronkevennyksiä, mutta unohtaa mainita, että samanaikaisesti hallitus on tehnyt miljardiluokan leikkauksia pienituloisten, opiskelijoiden, lapsiperheiden, sairaiden ja ikäihmisten kustannuksella. Hyvinvointivaltiota ei pelasteta sillä, että heikompiosaisilta leikataan ja parempituloisille jaetaan vielä vähän enemmän kouraan.

Orpon hallituksen viesti on ollut ristiriitainen: ensin oli pakko leikata säästötalkoissa. Pian samat päättäjät jakavat miljardiluokan verohelpotuksia niille, joilla menee jo valmiiksi hyvin. Eikö tämä osoita, ettei kyse ollutkaan rahapulasta, vaan arvovalinnoista?

Kaunisto väittää, että veronkevennykset lisäävät toimeliaisuutta ja kulutusta. Väite on toistuvasti kumottu sekä kotimaisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa. Veronalennukset rikkaille eivät automaattisesti lisää investointeja, työllisyyttä tai talouskasvua. Sen sijaan ne kaventavat valtion veropohjaa, mikä johtaa siihen, että julkisia palveluita on pakko supistaa – kuten nyt on jo nähty.

Jos hallitus todella haluaisi kannustaa työntekoon, se ei olisi poistanut 300 euron suojaosaa työtuloista työttömyysturvan saajilta. Moni työtön pitää kiinni työelämästä tarttumalla keikkatöihin tai harjoittamalla pienimuotoista yritystoimintaa. Usein taustalla on toive siitä, että pienestä alusta voisi kasvaa pysyvä työ. Suojaosa mahdollisti tämän ilman, että jokainen tienattu euro olisi leikannut tukia.

Jos toimeliaisuuden tukeminen todella on hallituksen tavoitteena, on syytä kysyä: miksi ei helpoteta osa-aikaisen yrittäjyyden ja keikkatyön yhdistämistä työttömyysturvaan? Se olisi todellista kasvua ruohonjuuritasolla – ei vastikkeetonta helikopterirahaa hyväosaisille.

Suomi ei tarvitse ideologista kokeilua, jossa toistetaan 40 vuotta vanhaa oppia, joka ei ole missään osoittautunut toimivaksi. Tarvitsemme oikeudenmukaisuutta, pitkäjänteistä talouspolitiikkaa ja ennen kaikkea rehellisyyttä siihen, kuka maksaa ja kuka hyötyy.

Jos hallitus todella haluaa vahvistaa hyvinvointiyhteiskuntaa, sen täytyy aloittaa luopumalla harhasta, että verohelpotukset ylhäällä muuttuvat ihmeellisesti hyvinvoinniksi alhaalla.

Jenni Aikio, kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)
Mika Seppälä, Kouvolan Vihreiden varapuheenjohtaja

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa 8.5.2025. Kirjoitus on luettavissa Kouvolan Sanomien verkkolehdessä.

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *