Vihreät Naiset: Parempaa perheen ja politiikan yhteensovittamista kuntatasolle

Jenni Aikio Kouvolan Taideruukilla

Vihreät Naiset vaatii yhteistä linjaa siihen, miten perheen ja valtuustotyön yhteensovittaminen voidaan toteuttaa yhdenvertaisemmin Suomen joka kunnassa. Politiikkaan osallistuminen ei saa olla kiinni siitä, minkälainen perhemalli valtuutetulla on. 

Yritysmaailma on ottanut viime vuosina isoja harppauksia kohti perheystävällisempää maailmaa. Nyt on kuntien vuoro seurata esimerkkiä, ja mahdollistaa yhdenvertainen hoiva niille valtuutetuille, joilla on lapsia. 

Politiikan ja perheen yhteensovittamisen ei tulisi olla ongelma enää 2020-luvulla. Eri kunnissa asuvat valtuutetut ovat keskenään eriarvoisessa asemassa.  Pahimmillaan hoivavastuun kasautuminen voi johtaa tilanteeseen, jossa demokraattisilla vaaleilla valtuutettu henkilö ei voi osallistua kokouksiin, tai päättää jäädä kokonaan pois politiikasta, sanoo Jenni Aikio, Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja.

Kunnissa on yhä todella paljon eroja lastenhoidon suhteen. Tapauskohtainen harkinta ja kuntien palkkiosäännöt määrittävät sen, millä tavalla lastenhoitokustannuksia korvataan valtuutetuille. 

Joissakin kunnissa maksetaan hoitaja kotiin kokousten ajaksi. Myönnetystä korvauksesta menee kuitenkin ennakonpidätys veroprosentin mukaan, ja korvauksesta jää siten luottamushenkilölle maksettavaa. Tämä on erityisen eriarvoistavaa yhden vanhemman perheille, tai valtuutetuille, jotka tarvitsevat useasti hoitoapua. 

On tärkeää käydä keskustelua hoivavastuun epätasaisesta jakautumisesta ja korvausjärjestelyiden syrjivistä käytännöistä. Lastenhoitokustannukset eivät saa olla esteenä politiikkaan osallistumiselle tai vaaleissa ehdolle lähtemiselle.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa valituista valtuutetuista naisia on 39 prosenttia. Mikäli tasa-arvon mallimaa haluaa saavuttaa tasa-arvoisen edustuksen myös kunnissa, on käytännön ratkaisujen palveltava eri perhemalleja edustavia valtuutettuja, vaatii Aikio.

(Kannanotto on julkaistu Vihreiden Naisten blogissa 31.8.2020.)

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoa evästeistä
Jenni Aikio

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan sivustoa. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.