Jenni Aikio
Vihreä poliitikko Kouvolasta

JENNI AIKIO

Olen 40-vuotias Vihreä alue- ja kaupunginvaltuutettu, liikunta-alan ammattilainen sekä 8- ja 10-vuotiaiden lasten äiti. Työskentelen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kaakon toiminnanjohtajana. Tällä hetkellä olen opintovapaalla kauppatieteen opintojen parissa.

Olen syntynyt Vantaalla ja muuttanut Kouvolaan ensimmäisen kerran vuonna 2008. Muutaman Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen perheemme asettui seitsemän vuotta sitten takaisin Kouvolaan. Nelisin vuotta sitten minusta tuli kuusaalainen.

Minulla on liikunnan ylempi ammattikorkeakoulututkinto Haaga-Helian liikunnan johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelmasta. Pohjakoulutukseltani olen liikunnanohjaaja AMK ja opinnoissani erikoistunut soveltavaan liikuntaan.

Ihmisenä olen innostuja, päättäväinen ja mielelläni monessa mukana. Päättäjänä haluan luoda Kouvolasta ja Kaakkois-Suomesta entistäkin paremman paikan.

Tänä keväänä olen ehdolla koulutuksen sekä kestävän hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön puolesta.

Kiva, kun olet tullut sivuilleni! Olethan rohkeasti yhteydessä!

Jenni Aikio

Curriculum Vitae

TYÖKOKEMUS

Toiminnanjohtaja 2019–opintovapaalla 2024-2025
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kaakko
Liikunta-alan freelancer 2015–2019
Projekteja mm. Suomen Olympiakomitealle ja Suomen CP-liiton Innostun liikkumaan -hankkeelle
Projektipäällikkö 2013–2014
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, ESLU ry

KOULUTUS

Master of Sport Studies 2016
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
liikunta-alan johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelma
Liikunnanohjaaja AMK 2008
Lahden ammattikorkeakoulu

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

Aluevaltuutettu 2022-
Kymenlaakson hyvinvointialue
Puheenjohtaja 2025-
Kouvolan Vihreät
Puheenjohtaja 2024-
Parik-säätiö
Kaupunginvaltuutettu 2017–
Kouvolan kaupunki
Kaupunginhallituksen jäsen

BLOGISSA

Jaa: