”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kokousta seuraava yleisö,

Valtuustokautta on kulunut kolme vuotta ja päätämme tänään todennäköisesti viimeistä edeltävän kerran tilinpäätöksestä tällä kokoonpanolla. En voi välttää ajattelemasta, millaisen perinnön jätämme tulevalle valtuustolle. Pohdinta on ajankohtaista siksi, että meillä on vielä viimeisen yhteisen valtuustovuoden aikana mahdollisuus tehdä vaikuttavia, pitkälle tulevaisuuteen katsovia ja Kouvolan kannalta merkittäviä päätöksiä.

Viime vuonna valtuuston tilinpäätöskokouksessa vihreä valtuustoryhmä peräänkuulutti lisää luottamusta poliittisten ryhmien välille, jotta päätöksenteko sujuvoituisi. Koemme, että tässä olemme kehittyneet, kiitos siitä kuuluu koko valtuustolle. Toivomme, että yhteistyön tiivistämiseen kiinnitetään jatkossakin huomiota.

Ehkä seuraavana askeleena on myös poliittisten päättäjien ja viranhaltijoiden välisen yhteistyön kehittäminen. Viranhaltijavalmistelu on vihreän valtuustoryhmän mielestä onnistunut hyvin. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että etenemme poliittisten päättäjien ja asioiden valmistelun osalta hieman eritahtisesti. Mikäli keskusteluyhteys ei ole riittävä, hyvinkin valmistellut asiat saattavat törmätä päätöksentekovaiheessa seinään.

Joka tapauksessa päättäjänä voi olla kohtuullisen tyytyväinen, kun tänään käsiteltävä tilinpäätös on lähes 20 miljoonaa ylijäämäinen. Vihreä valtuustoryhmä kiittää viranhaltijoita pitkäjänteisyydestä taloudenpidossa. Tunnistamme viime vuosien taloudenpidon haasteet, kun toimintaympäristö on muuttunut erityisesti sote-uudistuksen myötä.

Tämän kokoisessa kaupungissa pienetkin heilahtelut voivat kuitenkin hetkessä syödä meille kerääntyneen ylijäämän, ja vaikka viime vuosi jää reilusti plussan puolelle, on meillä jo tiedossa kymmenen miljoonan euron säästöpaineet ja tulevien vuosien haastavat ennusteet.

Vihreä valtuustoryhmä kantaa huolta siitä, miten Kouvolan taloutta jatkossa tasapainotetaan. Tilinpäätöksessä mainitaan, että kaupunki on laatinut talouden tasapainottamistoimenpidesuunnitelman lähitulevaisuudessa odotettavissa olevan heikon taloustilanteen vuoksi. Moniin säästöesityksiin olemmekin jo saaneet tutustua kuluvan kevään aikana.

Suunta on oikea, mutta toivomme, että talouden tasapainottamisessa pidetään kaupunkistrategia kirkkaana mielessä: lapset ja nuoret edellä on mentävä vastaisuudessakin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jatkossakin on panostettava koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle ja mahdollistettava sujuva työn ja perheen yhteensovittaminen. Käytännön tasolla viime vuonna panostettiin muun muassa joustavaan esi- ja alkuopetukseen, joka helpottaa lasten siirtymistä esiopetuksesta ensimmäiselle ja toiselle luokalle. Seuraavaksi on varmistettava, että koulujen aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaan osallistuminen on mahdollista kaikille halukkaille.

Kouvolan etu on nimenomaan se, että meillä arki on sujuvaa. Siirtymät ovat kohtuullisen nopeita ja arjessa on aikaa muullekin kuin työlle. Kaupunginjohtajankin käyttämä termi pikkukakkosindeksi kuvaa hyvin sitä, miten kotiin ehtii työpäivän jälkeen ennen kuin Pikkukakkonen alkaa. Tämä on meidän valttikortti, josta pitää pitää kiinni ja samalla huomioida entistä monimuotoisempien perheiden tarpeet.

Vihreä valtuustoryhmä hyväksyy tilinpäätöksen esityksen mukaisesti.”

Puheenvuoro on pidetty Kouvolan kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.6.2024.

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *