Sukupuoli on itsemäärittelyasia

Joni Mörk toi yleisönosastokirjoituksessaan esiin pelkojaan translain uudistamisen seurauksista.

Transihmisillä sukupuoli-identiteetti on erilainen kuin mitä heiltä syntymässään määritellyn sukupuolen perusteella odotetaan. Maailman terveysjärjestö WHO:n ja maailman lääkäriliiton mukaan transidentiteetti ei ole sairaus eikä mielenterveysongelma. Sukupuoli-identiteetti – tunne mieheydestä, naiseudesta tai muunsukupuolisuudesta – on itsemäärittelyasia.

Mörkin pelko siitä, että ihmiset korjaavat mielivaltaisesti sukupuoltaan on turha. Näin ei ole tapahtunut niissä maissa, joissa itsemääräämisoikeus sukupuoleen jo toteutuu.

Henkilötietojen muuttaminen on vaivalloinen prosessi. Muista maista ei ole viitteitä, että tätä tehtäisiin huvikseen – vaikka halusta päästä kurkkimaan tyttöjen pukukoppeihin. Mörkin maalaama uhkakuva tyttöjen pukuhuoneisiin tunkevista miehistä on asiaton ja lisää vihaa ja ennakkoluuloja transnaisia kohtaan.

Mörk nostaa esiin ajatuksen asevelvollisuuden välttelystä. Hänen huoltaan turvannee ajatus siitä, että mikäli henkilö välttelee asevelvollisuutta vahvistamalla sukupuolensa naiseksi, on hänen pysyttävä naisena 18–29 ikävuoden välinen aika. Melko pitkä aika nuoren ihmisen elämässä. Myöskään puolustusministeriö ei lausunnossaan esitä tällaista huolta.

Translakia uudistetaan muun muassa siksi, että Suomi on Pohjoismaista ainoa, joka vaatii sterilisaatiota sukupuoltaan korjaavalta. Tämä on ihmisoikeusloukkaus, josta Suomi on saanut useita huomautuksia. On korkea aika turvata transihmisten ihmisoikeudet.

Jenni Aikio
Kaupunginvaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas (vihr.)
Kouvola

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa 26.1.2023

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tietoa evästeistä
Jenni Aikio

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan sivustoa. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.