Ajattelin ennen, että tulevaisuus tuo mukanaan aina entistä tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Olen ollut ylpeä siitä, että Suomi on monin tavoin tasa-arvon mallimaa. Uskoin patriarkaatin, eli miesten hallitsevan aseman yhteiskunnassa, vähitellen väistyvän tasa-arvon tieltä ja esimerkiksi naisvihan olevan vain pienen marginaalin touhuja. Kovin mielelläni en myönnä olleeni väärässä, mutta olin.

Viime päivinä keskustelu tyttöjen ja naisten oikeuksista on käynyt kuumana, eikä vähiten eduskunnan tapahtumien takia. Ulkoministeri Timo Soinille esitettiin epäluottamuslause hänen toistuvista abortinvastaisista toimista johtuen. Enemmistö äänesti ulkoministerin luottamuksen puolesta ja näin eduskunta antoi hyväksynnän Soinin toimille vastaisuudessakin. Huolestuttavaa, sillä tuskin kukaan uskoo Soinin linjan muuttuvan.

Tilanne ei toki ole yksiselitteinen. Siniset uhkasivat lähteä hallituksesta, jos ulkoministeri olisi mennyt vaihtoon. Nopeasti keskustelu arvoista ja ulkoministerille sopivasti käytöksestä kääntyi pakottavaksi tarpeeksi pitää hallitus kasassa. Soinin saatua eduskunnan siunauksen, hallitus porskuttaa vielä eteenpäin. Välit kuitenkin rakoilevat ja joka suunnassa (ehkä sinisiä lukuunottamatta) vaikutetaan tyytymättömiltä.

Kestämätöntä politiikkaa

Ulkoministeri Soinin saama luottamus alleviivaa sitä politiikkaa, mitä on koko hallituskauden tehty. Tiukka taloudellinen tilanne on ymmärrettävästi vaatinut leikkauksia ja se tekee aina kipeää. On kuitenkin kohtuutonta, että kerta toisensa jälkeen hallituksen toimista kärsivät eniten pienituloiset naiset. Toisaalta en tiedä mitä voisi olettaa hallitukselta, jonka hallitusohjelmaankin kirjattiin, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Se ei jätä kovin paljoa tilaa keskustelulle ja tasa-arvon edistämiselle.

Haluan muistettavan, että Suomen eduskunta otti kantaa naisten oikeuksiin ja hallituksen koossapysyminen meni naisten oikeuksien edelle. Tilanteessa, jossa monessa länsimaassakin on viime aikoina poljettu naisten oikeuksia, Suomen pitäisi olla etulinjassa edistämässä tyttöjen ja naisten oikeuksia: oikeutta koulutukseen, oikeutta ehkäisyyn, oikeutta aborttiin – oikeutta päättää omasta kehostaan. Meidän pitää lunastaa paikkamme tasa-arvon kärkimaana.

Tasa-arvo on yhteinen asia

Äänestettäessä ministeri Soinin luottamuksesta muutama hallituspuolueen naiskansanedustaja uskalsi jättää äänestämättä ryhmäkurin mukaisesti. Hekään eivät äänestäneet puolueen linjan vastaisesti, jättivät kuitenkin äänestämättä. Ihmettelen suuresti sitä, miksi yksikään hallituspuolueen mieskansanedustaja ei kokenut tarpeelliseksi protestoida edes tällä tavalla.

Vaikka puhutaan tyttöjen ja naisten oikeuksista, ei voida olettaa, että näiden asioiden edistäminen olisi jotenkin sukupuolisidonnaista. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät tule koskaan toteutumaan, jos työ jää yksin naisten kontolle. Asia on yhteinen ja miesten on ihan yhtä lailla ruvettava hommiin. En tiedä miten kukaan hallituspuoleen mieskansanedustaja, suurin osa naisistakaan, voi jatkossa esiintyä uskottavasti tasa-arvon edistäjänä, mutta syytä olisi ainakin yrittää.

Saavutetuista eduista pidettävä kiinni

Abortti on edelleen monissa maissa laissa kielletty. Tämä ei kuitenkaan estä abortteja tapahtumasta ja vuosittain kymmeniä tuhansia naisia kuolee laittomiin abortteihin. On myös äärimmäisen surullisia tapauksia, joissa  abortti olisi voinut pelastaa naisen hengen, mutta hän ei ole ollut oikeutettu siihen. Käsittämättömiä ihmisoikeusloukkauksia ja silti aborttioikeus on vain osa suurempaa kokonaisuutta.

Nyt on viimeistään syytä avata silmät ja huomattava mitä maailmalla tapahtuu. Tilanne ei ole huono vain matalan kehitystason maissa, vaan naisten oikeuksia poljetaan myös länsimaissa. Esimerkiksi Trumpin hallinto eväsi rahoituksen kansalaisjärjestöiltä, jotka antavat edes neuvontaa aborttiin liittyen.

Meillä on suuria ongelmia myös Euroopassa. Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala varoitti viime vuonna kirjoituksessaan naisten oikeuksien vastaisten toimijoiden aktivoituneen myös Euroopan parlamentissa. Tämä osoittaa taantumuksellisuutta ja saavutetut oikeudet ovat oikeasti vaarassa.

Suosittelen tutustumaan aiheeseen ja katsomaan Ylen esittämän dokumentin Ulkolinja: Eurooppa kieltää abortit? Dokumentti kuvaa karulla tavalla sitä todellisuutta, mikä monessa Euroopan maassa, kuten Italiassa, Unkarissa ja Portugalissa vallitsee. Vaikka abortti ei välttämättä ole laissa kielletty, sen saaminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

 

 

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

  1. Abortti tarkoittaa kehittymässä olleen lapsen eli ihmisen tarkoituksellista tappamista ja murhaamista. Jos tiettyä ihmistä ei synny, niin sen suvun ketju päättyy siihen ja syntymän ja uuden elämän ihme jää toteutumatta. Abortti on rikos ja murha, ei ihmisoikeus. Ja jotkut perheet haluavat kovasti lasta, sitä kuitenkaan normaalissa yhdynnässä saamatta. Taisin äänestää 2019 huti. Nyt ainakin tiedän etten äänestä enää. Toisille lapsi on saavuttamaton unelma. Abortin kuuluukin olla laissa kielletty. Kohdussa kehittyvä sikiö on jo tietyn ajan jälkeen ihminen, mutta jolta ei kysytä olisitko halunnut syntyä vai tapetaanko sinut. Mitä jos sinut itsesi olisi muiden päätöksellä murhattu, eikä sinulta itseltäsi olisi kysytty mielipidettä???!!!! Että olisitko halunnut kokea syntymän ja elämän. Abortti ei liity ihmisoikeuksien ajamiseen mitenkään! Abortti on kuolemaa ja ihmisoikeusrikos! Mutta Jumalalla on kaikki asiat käsissään. Hän päättää kaikesta. Ja aikanaan Jumala tuomitsee väärintekijät oikeudenmukaisesti. Hän on rakkaus mutta oikeudenmukainen. Hänen tuomionsa murhaajille on oikeudenmukainen. Kuolemantuottamus on teko Jumalan ihmeitä ja syntymää vastaan. Mutta Jumalan ratkaisu asiaan on, jos henkilö ei syntiään kadu, niin ikuinen ero Taivasparatiisista ja Jumalan rakkaudesta. Siellä pimeydessä itketään ja kiristellään hampaita ja se on lopullinen, ikuinen tuomio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *