Kävimme pari viikkoa sitten viikonloppuvierailulla Mikkelissä, jonne esikoisemme, valtuustoavustaja Ykkösen, kummit muuttivat reilu vuosi sitten. Muutto oli meidän kannalta loistava juttu, sillä kummien edellinen kotipaikka sijaitsi lähes 300 kilometrin päässä Kouvolasta. Nyt asumme vain tunnin ajomatkan päässä toisistamme.
Tämänkertaisen vierailun ajankohta katsottiin meidän aikuisten kalentereiden lisäksi sen mukaan, että pääsimme osallistumaan Mikkeli Prideen. Olimme ensimmäistä kertaa koko perhe mukana Pridessa ja toivon, että tästä tulee tapa.
Mikkeli Pride
Pride-tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa Mikkelissä. Suurin osa Pride-juhlista järjestetään kesällä ja Mikkeli Pride on tähän mukava poikkeus. Oli aika hienon näköinen kulkue, kun aurinko laski ja ihmiset oli pukeutunut väreihin ja valoihin. Melko kylmästä säästä huolimatta porukkaa oli kivasti paikalla.
Mikkeli Priden poikkeava ajankohta on harkittu ja tapahtuma vuoden pimeimpään aikaan. Tapahtumanjärjestäjät kertovat tämän symboloivan monien vähemmistöryhmien asemaa. Tänä vuonna tapahtuman teemana oli tuoda valoa ja väriä pimeään.
Nostan hattua järjestäjille erityisesti siitä, että tapahtumassa oli otettu hyvin eri kohderyhmät huomioon. Toritapahtumaa pystyi seuraamaan viittomakielellä ja kulkueeseen sai osallistua kävelyn lisäksi myös kaupunkijuna Mikken kyydissä. Mikke-junan kyytiin istuivat esimerkiksi monet lapsiperheet, jotka eivät välttämättä muuten olisi pysyneet kulkueen tahdissa. Hienoa, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus oli huomioitu myös esteettömyyden näkökulmasta.
Otavan kirkkokivet
Sunnuntaina ohjelmassa ei ollut muuta kuin rentoa ulkoilua koko porukalla. Valtuustoavustajat ovat vielä sen verran pieniä, että retkikohteet eivät voi sijaita kauhean kaukana ja reittien pitää olla melko lyhyitä. Tutkimme lähialueen karttaa ja halusimme valita kohteen, jossa kummitkaan eivät vielä olleet käyneet.
Näillä kriteereillä retkikohteeksi valittiin noin 15 kilometrin päässä Mikkelistä lounaaseen sijaitsevat Otavan kirkkokivet. Autolta kirkkokiville oli vain 700 metrin patikointimatka ja reitin varrella oli tsemppareina puihin kiinnitettyjä hahmoja. Reitti on osittain aika vaikeakulkuinen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi – kallioita, suota, uutta ja vanhaa metsää, kivikkoa ja siirtolohkareita.
Osasin odottaa kirkkokivien näyttävän hienolta, mutta keskellä metsää seisovat 12- ja 18-metriset siirtolohkareet tekivät paikasta epätodellisen upean. Kivet muodostivat ikään kuin kirkon ja niiden takaa paljastui hieno nuotiopaikka katoksineen. En yhtään ihmettele, että paikka on toiminut 10 000 vuotisen historiansa aikana ainakin uhripaikkana, piilona Nuijasotien aikaan sekä pontikankeittopaikkana. Nykyään kirkkokivet on rauhoitettu luonnon muistomerkki. Lämpimästi suosittelen vierailua!
Paikalle pääsyksi navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Tikkalantie 51. Jossain ohjeissa puhuttiin, että paikalla olisi parkkipaikka, mutta me näimme kyllä vain kahden auton kolon tien varressa lähellä reitin alkupistettä. Ilmeisesti paikalla ei ole yleensä ruuhkaa.
Haastavan maaston takia 2-vuotias kuopuksemme, eli valtuustoavustaja Kakkonen, ei olisi koko reittiä pystynyt kävelemään. 3-vuotiaalla Ykköselläkin teki paluumatkalla tiukkaa ja onneksi oli kantajia mukana.
Kaikkiaan aivan ihana viikonloppu Mikkelissä – sopivassa suhteessa tekemistä ja rentoutumista ystävien kanssa. Puhuimme jo, että seuraavalla kerralla voisimme käydä Neitvuorella, tai katsomassa Astuvansalmen kalliomaalaukset.
