Yhdeksi Kymenlaakson hyvinvointialueen kolmesta strategisesta kärjestä on kirjattu hyvinvoiva henkilöstö. Samaan aikaan julkisuuteen on noussut huoli Kymsoten työntekijöiden pahoinvoinnista ja kuormittumisesta jaksamisen äärirajoille. On selvää, että tavoitteet eivät vastaa arjen todellisuutta.
Tavoitteet henkilöstön hyvinvoinnin ja aseman parantamiseksi ovat yhteiset. Kaikki keinot on käytettävä sekä henkilöstön pitovoiman parantamiseksi että rekrytointihaasteiden selättämiseksi. Näihin linjauksiin perustuen pidämme hyvin erikoisena aluevaltuuston 28.10. talousseminaarissa saamaa informaatiota eri hallintokuntien tulevista painopisteistä.
Henkilöstön liukumien poistaminen on herättänyt laajaa keskustelua pitkin vuotta. Talousseminaarissa aluevaltuutettujen joukossa kävi kohahdus, kun henkilöstöjohtaja kertoi, ettei liukumia koskaan ole poistettu. Aluevaltuustolla on kuitenkin tieto siitä, että liukumat on poistettu.
Liukumien palauttamisesta on tehty valtuustoaloite ja adressikin, ja Kymsoten toimintayksiköiden henkilökunnalle on järjestetty kuulemiset kevättalven aikana aiheeseen liittyen. Kuulemisissa työnantaja kertoi, että liukumat poistetaan, eikä työntekijöillä ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Työnantajalla on oikeus poistaa liukumat yksipuolisesti.
Aluevaltuuston talousseminaarin jälkeen jää mietityttämään tiedon erilaisuus suhteessa henkilöstön välityksellä tulevan informaation ja arjen todellisuuden kanssa. Päätöksenteon tueksi ja ristiriitojen välttämiseksi on tärkeää, että valtuutettujen saama tieto vastaa henkilökunnalle annettua tietoa ja on ajantasaista.
Asioista puhuminen samalla tavalla ehkäisee väärinymmärryksiä ja edistää yhteistyötä. Harhaanjohtava tieto ei sitä tee. Mitkään niin sanotut korvaavat toimet, kuten työaikapankki, eivät ole selitys liukumien poistolle. Esimerkiksi poliklinikoilla työaikapankkia ei voi hyödyntää, sillä työaikapankkiin kertyy liukumien sijaan ylityöt, joita poliklinikoilla ei juurikaan tehdä.
Olisi tulevan hyvinvointialueen etu, että uudistustyötä tehtäisiin nimenomaan henkilökunnasta huolta pitäen. Avoimuus on myös avainasemassa, kun hyvinvointialuetta rakennetaan. Aluevaltuustossa ja aluehallituksessa on ollut hyvä ja yhteen hiileen koko maakunnan puolesta puhaltava henki. Tästä haluamme kiittää päättäjiä yli puoluerajojen. Emme hyvinvointialueen luottamushenkilöinä kaipaa kiillotettuja mielikuvia, tai paranneltua totuutta. Vastuullisuutta on se, että puhutaan totta myös asioista, jotka eivät mairittele. Vain näin voimme puuttua epäkohtiin.
Minna Suomi (sd.)
Jenni Aikio (vihr.)
Verna Sydänmaanlakka (sd.)
Mikko Almgren (kd.)
Carina Jäntti (ps.)
Riikka Turunen (kesk.)
Mielipidekirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 3.11.2022