Koronavirus on muuttanut elämää kaikkialla. Poikkeusolosuhteissa meidän on tuettava elinkeinoja pääsemään yli akuutin kriisin ja samalla ohjattava taloutta entistäkin päättäväisemmin ympäristölle ja ihmiselle kestävään suuntaan. Tähän tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä Euroopan unionia.

Koronaviruksen torjunta on yhteinen haaste, johon meidän on yhdessä pystyttävä vastaamaan. Eurooppalainen reilu muutos on entistäkin tärkeämpi tavoite, paitsi ilmastokriisin ratkaisemiseksi myös kestävän talouden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi koronan jälkeisenä aikana. Kriisistä on otettava opiksi ja rakennettava kestävämpää yhteiskuntaa.

EU elvyttää talouttaan kriisin jälkeen siten, että toimet ovat linjassa EU:n vihreän kehityksen ohjelman ja ilmastonsuojelun kanssa. EU on jo nyt suunnannut budjettirahoitusta, kuten alue- ja kehitysrahaa, uudestaan ja osoittanut 37 miljardia euroa koronatoimiin.

Kymenlaakso elää teollisuudesta, logistiikasta ja viennistä, ja EU on aluekehittämisen kannalta merkittävin rahoittaja ja investointien mahdollistaja. Elvytyksessä ja rakennerahastovaroja jaettaessa on huomioitava erityisen haastavissa asemissa olevat maakunnat, kuten Kymenlaakso.

Tarvitsemme yhteisiä eurooppalaisia ja kansallisia päätöksiä, jotta selviämme tästä kriisistä yhdessä. Kansainvälinen yhteisö on meille korvaamaton tuki, jolla voimme lisätä kuntien elinvoimaisuutta ja kuntalaisten hyvinvointia.

Lauantaina 9.5 vietetään Eurooppa-päivää. Liputetaan siis yhteistyön ja kestävän tulevaisuuden puolesta!

Jenni Aikio, kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Heidi Hautala, europarlamentaarikko (vihr.)

Kirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa 9.5. Eurooppa-päivänä.

 

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *