Vihreiden Naisten hallitus järjestäytyi sunnuntaina 2. helmikuuta vuoden ensimmäisessä kokouksessaan Helsingissä.
Valtakunnallisen kattojärjestön puheenjohtajan kansanedustaja Emma Karin rinnalle valittiin varapuheenjohtajiksi kaupunginvaltuutettu ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Kaakon pääsihteeri Jenni Aikio Kouvolasta ja kaupunginvaltuutettu ja kääntäjä Laura Ala-Kokko Vaasasta.
Olen kiitollinen saadessani jatkaa Vihreiden Naisten puheenjohtajistossa ja vielä näin upeassa tiimissä. Tänä vuonna rakennetaan pohjaa vuoden 2021 kuntavaaleille, joihin toivotaan ehdolle ja vaikuttamaan valtuustoihin ennätysmäärä feministejä ympäri maan, sanoo ensimmäinen varapuheenjohtaja Jenni Aikio.
Vihreät Naiset on Vihreän liiton naisjärjestö. Kattojärjestöllä on viisitoista paikallisyhdistystä eri puolilla Suomea. Kymenlaakson paikallisjärjestö on Kymenlaakson Vihreät Naiset.
Olen innoissani ja otettu siitä, että saan olla osa Vihreiden Naisten puheenjohtajistoa. Vaikka tasa-arvo on edistynyt sinäkin aikana, kun itse olen ollut politiikassa mukana, on järjestelmämme rakenteissa edelleen havaittavissa sukupuolittuneita rakenteita. Tärkein tavoitteeni on kannustaa kaikki feministit mukaan päätöksentekoon, sillä vallan täytyy jakaantua tasaisemmin. Päättäjien joukon on kunnissakin oltava moninaisempi, jotta yhteiskuntamme voi todella kehittyä tasa-arvoiseksi”, sanoo Laura Ala-Kokko, 2. varapuheenjohtaja.
Paikallisyhdistystemme kautta pääset vaikuttamaan oman kuntasi tai alueesi paikallisiin asioihin ja tekemään vihreää tasa-arvopolitiikkaa loistavassa seurassa. Valtakunnallisesti vaikutamme antamalla lausuntoja ja kannanottoja, järjestämällä seminaareja ja koulutustilaisuuksia ja osallistumalla erilaisten tasa-arvoelinten työskentelyyn. Vaikutamme jäseninä Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry:ssä, Naisjärjestöjen Keskusliitossa, Euroopan Vihreiden valtuuskunnassa sekä puolueen päätöksenteon elimissä.
Lisää infoa toiminnastamme Vihreiden Naisten nettisivuilla.