Osallistuin kesäkuun alussa webinaariin, jossa julkaistiin Liikuntatieteellisen Seuran ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn selvitys Liikunnan talous Suomessa 2018. Selvityksen tavoitteena oli käydä läpi liikunnan ja urheilun keskeiset rahavirrat Suomessa, kuka palveluja tuottaa ja mikä taho palveluja rahoittaa.

Olen tehnyt samasta aiheesta OKM:n rahoittaman Suomalainen liikuntatalous sukupuolinäkökulmasta ja resurssien jakautuminen -tutkimuksen vuonna 2016 osana liikunnan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Aihe kiinnostaa minua edelleen, vaikka olen viime vuosina työskennellyt melko vähän liikunnan ja urheilun parissa.

Ilokseni huomasin, että selvitystyössä oli käytetty sukupuolen suhdetta liikunnan ja urheilun talouteen käsittelevässä osuudessa lähteenä tutkimustani. Hieno homma, vaikka hieman harmittelen, että sukupuolinäkökulmaa oli käsitelty selvityksessä melko ohuesti.

Plussaa on annettava siitä, että selvityksessä tuotiin edes mainintana esiin sukupuolen moninaisuus ja binäärisen sukupuoliajattelun haasteet. Tässä on vielä paljon tekemistä urheilun parissa.

Tein oman tutkimukseni aikana, jolloin en vielä ollut mukana politiikassa. En myöskään ole sen koommin juurikaan palannut tutkimukseni pariin. Tänään kuitenkin luin sen johtopäätökset ja pohdinta-osuuden. Nämä eivät ole vanhentuneet viidessä vuodessa lainkaan ja samoja asioita edistän osaltani nykyään vain vähän eri foorumeilla.

Suosittelen lämpimästi jokaista liikunnan ja urheilun parissa toimivaa henkilöä lukemaan nämä muutamat sivut (86-97) tutkimuksestani. Tässä pieni ote:

”Meillä ei ole varaa suhtautua tasa-arvoon ylimalkaisesti ja erityisesti liikunta- ja urheilukulttuurissa tulee huolehtia siitä, että tämä yhteiskunnan osa-alue ei jää kehityksessä jälkeen. Liikunta- ja urheilukulttuurissa on muuhun yhteiskuntaan nähden kiinnikurottavaa ja jos liikunta- ja urheilukulttuuri ei pysty vastaamaan nyky-yhteiskunnan tasa-arvovaatimuksiin, voi se vaikuttaa negatiivisesti myös liikunnan vetovoimaisuuteen. Jos tasa-arvo toteutuu paremmin yhteiskunnan muilla sektoreilla, voivat ne olla jatkossa liikuntaa ja urheilua houkuttelevampia vaihtoehtoja.”

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *