Marraskuussa Kouvolan Vihreiden syyskokouksessa minut valittiin paikallisjärjestömme puheenjohtajaksi. Edellinen puheenjohtajamme Juha Huhtala siirtyi kipparin paikalta sivuun ja saan jatkaa hyvässä nosteessa olevan porukan johtamista.

Kouvolan Vihreillä on viime vuosien ajan ollut hyvä tekemisen meininki päällä. Kova työ konkretisoitui kevään 2017 kuntavaaleissa. Vihreiden valtuutettujen määrä kolminkertaistui kahdesta kuuteen ja kannatus nousi 3,4 prosentista 10,2 prosenttiin. Myös yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti ja erityisen iloiseksi minut tekee se, että paikalliset nuoret ovat aloittaneet oman toimintansa. Kuten Kouvolan Vihreiden, on myös Vihreiden nuorten toiminta kaikille avointa. Mielelläni kerron lisää!

Tuleva vuosi on äärimmäisen mielenkiintoinen. Tammikuussa jännäämme presidentinvaaleja, jonka lisäksi lokakuussa (ainakin näillä tiedoilla) on maakuntavaalit. Sote- ja maakuntauudistus ovat tätä kirjoittaessani vielä aivan levällään, mutta mielenkiinnolla seuraan, mihin tässä edetään. Työtä vaalirintamalla riittää tämän jälkeenkin, kun keväällä 2019 järjestetään sekä eduskunta- että eurovaalit. Viimekeväinen kuntavaalikampanja oli kokemuksena aivan mahtava, joten odotan tulevia vaaleja positiivisin mielin.

Pitää kiittää vielä kerran saamastani luottamuksesta. Olen todella otettu ja innoissani puheenjohtajan pestistä! Toivon puheenjohtajana tuovani Kouvolan Vihreiden toimintaa entistä enemmän lähelle ihmisiä. Kunnallispolitiikka nimittäin koskettaa meitä kaikkia ja näissä ympyröissä päätetään asioista, jotka vaikuttavat suoraan kuntalaisten arkeen. Yritän myös omalla esimerkilläni näyttää, että porukkaan on helppo tulla mukaan. Minäkin hyppäsin kelkkaan tuntematta yhtään ihmistä tästä yhteisöstä. Vajaassa vuodessa olen saanut ihania uusia ystäviä, joiden kanssa tiet ei varmaan muuten olisi kohdanneet. Rikkautta on, että joukossa on todella eritaustaisia ja ikäisiä ihmisiä yhteiskunnan eri aloilta.

Jaa:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *